Uutiset
2007
JOULUKUU
21.12 - 1.1 Dio
Joulun ja Uudenvuoden ajan hoidossa oli lupaava nuoriherra Dio. Poseerauskuviakin yritettiin, mutta aina ruutuun ehti myös muutama linssilude.

21.12. Pufi
Pufi -poika menetti törmättyään autoon yhden P4 -hampaan. Onneksi ei tapahtunut pahempaa!
20.12.2007
Avattu lopultakin Pulitourimme galleria
19.12.2007 Jasmin lääkärissä
Jasmin-mummu kävi YES:issä lääkärillä tutkituttamassa vaivojaan, erityisesti etsittiin syytä viime viikkojen aikana huonontuneelle liikkumiselle. Tutkimusten mukaan rasvapatti (noin 6 cm), joka on heti oikean etujalan takana ei aiheita liikkumisongelmaa, eikä ole muutenkaan vaaraksi. Myös Jasminin muut patit oletettiin rasvapateiksi ja päädyttiin seurantalinjaan, eikä edes otettu vielä ohutneulanäytteitä. Jasminin tassut olivat ehjät, eikä niistä löytynyt syytä ontumiselle. Tutkimuksissa ilmeni, että erityisesti Jasminin vasen lonkka on kipeä, jonkinverran myös oikea lonkka ja takaselkäkin. Todennäköisesti vanhuuden vaivoja ja nivelrikkomuutoksista johtuvia, joko lonkkien tai sitten takaselän....tai molempien. Muutama viikko sitten aloitettua Rimadyl-särkylääke kuuria jatketaan ja otetaan myös Viacutan ja jokin glukosamiinivalmiste jatkuvaan käyttöön. Ja jäädään pohtimaan hierontaa ja fysioterapiaa...
13-16.12.2007 Tukholman reissu
Lähdimme reissuun torstaina neljän naisen - minä, Luna, Netta ja Salla- ja neljän pulin – Loncsosi Bator Maszkos (Masi), Ludas Matyi Kontyos (Kicsi), Narukerän Coco-Kaneli (Riesa) ja Wailers Black Rose (Blackie)- voimin. Matka sujui ilman suurempia kommelluksia ja hyvässä porukassa oli todella hauskaa. Turun laivalla Tukholmaan tuli myös Sari ja Narukerän Dynamiitti-Dani.
Näyttely ei mennyt ihan toivotusti. Kaikki koiramme saivat EH:n, eli 1-tuloksen. Danille tuomari toivoi ikää ja luustoa enemmän. Masin kohdalla osasyynä oli peililiukas lattia; tuloksena, että arvostelussa lukee ”old male” kun kaveri on kaksivuotias. Kicsin jäi luokassaan viimiseksi, ainakin osasyynä oli väsymys, ”a little touchy on the table”. Riesasta tuomari piti erityisen paljon, mutta antoi sillekin vain EH:n. Blackie esiintyi ja esitettiin upeasti, karva vain on siinä vaiheessa, että neiti ei ainakaan kokoaan pienemmältä näytä. Näyttelyn voitti Siv Engmannin Vajani Derce, joka joskus nuorena Suomessa asuessaan kyläili meilläkin.
15.12. PMV-07 Tukholma, tuomari Steve Hall, Iso-Britannia (25, joista paikalla 22)
UROKSET
Narukerän Dynamiitti-Dani NUO 1-1
Loncsosi Bator Maszkos AVO 1-2
NARTUT
Wailers Black Rose JUN 1-2
Ludas Matyi Kontyos AVO 1-
Narukerän Coco-Kaneli AVO 1-3
vasemmalla Masi, oikealla Blackie, alla nartut, avoin luokka
MARRASKUU
25.11.2007
Vesikoirat ry:n pentunäyttely Kaapelitehtaalla, tuomarina Marianne Holm
Mukana 2 valkoista (kennel Baratsagos) ja 4 mustaa pentua, ja turistina touhuun tutustumassa vielä Narukerän Duunari-Dino. Erittäin lupaavia ja hyväkäytöksisiä muksuja kaikki!
mustat urokset, 5-7 kk
Narukerän Dirty Harry PEK-1 KP ROP
urokset, 7-9 kk
Szilasligeti Maros PEK-2 (kuvassa vasemmalla)
Bakahazi-Pengö Pufi PEK-1 KP PU-2 (kuvassa oikealla)
nartut, 5-7 kk
Narukerän Diiva Donna PEK-1 KP VSP

21.11.2007
Ossi, 1,5 vuotta, kävi kyläilemässä ja oli kehittynyt erittäin positiivisesti. Vauhtia pojalla on edelleen turhankin paljon, mutta yleensähän tuon on iän myötä tapana vähetä. Ossi lonkkakuvataan keväällä, ja nähdään kesällä näyttelyissä.

SYYSKUU
Onnea viralliset toko- kisat korkanneille pulitytöille emäntineen!
30.9.2007 Amy ja Hanna: 172,5 pistettä, 1.palkinto ja 6/20 sijoitus Jyväskylässä
22.9.2007 Kia ja Nina: 125 pistettä ja 3-tulos Helsingissä
Tässä linkit tyttöjen blogeihin:
Narukerän Diiva Donna ja Amy
Nina ja pulilauma
(Kia, Obe ja Maros)
Cseke kylässä
Kolmannen pentueen pojista Cseke on ollut kyläilemässä meillä muutaman viikon omistajaperheen pitkän ulkomaanmatkan ajan. Cseke on sopeutunut hyvin tyttöjen porukkaan; ei kai nuori mies voisi parempaa seuraa kuvitellakaan. Ruoka maistuisi välillä kaverinkin lautaselta mutta sen on poika saanut oppia, että toisten kipoille ei ole menemistä. Oma suu on kuitenkin tärkein, siitä seuraava esimerkki. Koiramme ovat maalla saaneet usein pakastettuja putkiluita, jotka on ensin sirkkelillä halkaistu hieman pienemmiksi. Tällä kertaa viime viikonloppuna luut jäivät halkovaraston pölkylle sulamaan halkaisun jälkeen. Menimme sadekuuron ajaksi kahville sisälle, koirat tietenkin mukana. Kahvittelun aikana Cseke oli livahtanut puoliavoimesta ovesta ulos, käynyt kätkemässä ulkorakennuksen alle kolme luista ja söi neljättä tyytyväisenä kuistilla. Sen verran hyvin muut luut oli piilotettu, että vain kaksi löytyi. Olisikohan Cseke lopulta itsekään niitä löytynyt yhden syötyään, se jäi arvoitukseksi.
Alakuvassa kolmesta kuistinmatosta Cseke on äärimmäisenä oikealla, Afro ja Kicsi vasemmalla.
3 Näyttelyä: 3 sertiä ja 2 CACIB:ia
8.9.2007 Porvoo, tuomari Gábor Haas, Unkari (8)
Urokset:
Narukerän Dynamiitti Dani JUN/HYL (Danilta piti poistaa vaurioitunut etuhammas noin kuukausi sitten. Tuomari ei hyväksynyt todistusta, koska Hungarian Puli Klub ei hyväksy näitä.)
Narukerän Charmikas Cseke AVO/ERI, PU3, vara-SERT
Loncsosi-Bator Maszkos VAL/ERI-1, PU1, ROP
Nartut:
Ludas Matyi Kontyos AVO/ERI-1, PN2, SERT
Narukerän Coco-Kaneli VAL/ERI-1, PN1, VSP
1.9.2007 Helsinki, tuomari Tamas Jakkel, Unkari (10)
Urokset:
Narukerän Dynamiitti Dani JUN/EH
Narukerän Charmikas Cseke AVO/EH
Nartut: Ludas Matyi Kontyos AVO/ERI-1, PN4
25.8.2007 Tervakoski KV, tuomari Bo Skalin, Ruotsi/Suomi (3)
Urokset: Loncsosi-Bator Maszkos AVO/ERI-1, PU1, SERT, CACIB, FIN MVA, VSP
Nartut: Ludas Matyi Kontyos AVO/ERI-1, PN2, SERT, vara-CACIB (muuttuu CACIB:iksi)
ELOKUU
21.8.2007 DJ Rasta Hemmo muutti
Viimeinen pojista muutti uuteen kotiin. Pentueet sivulle päivitetään pentueen galleria mahdollisimman pian. Ensi vuoden pentuesuunnitelmamme näet Pentuja sivulta.
19.8.2007 Unkarinpaimenkoirat ry:n Erikoisnäyttely, Tampere
Tuomari Marja Talvitie
Sade häiritsi pahasti juuri pulikehää. Tästä syystä valokuvia on vähän, ja myös seurustelu paikalle saapuneiden puli-ihmisten kanssa jäi turhan vähälle. Urosten sertin tuomari jätti kokonaan jakamatta. Ennakkotietojen mukaisesti tuomari piti pienistä koirista.
Urokset:
Szilasligeti Maros 1-KP, ROP-pentu, BIS-2 pentu
Bakaházi-Pengö Pufi 2
Loncsosi-Bator Maszkos AVO EH-2
Narukerän Carlo Casanova AVO EH-1
Nartut:
Confettie’s Karo To Narukerä AVO EH
Amy AVO EH-2 (Betruskan tytär)
Ludas Matyi Kontyos AVO EH-3
Narukerän Afro Afrodite VAL ERI-3
Narukerän Coco-Kaneli ERI-
16.8-19.8.2007 Kolme pennuista muutti
Narukerän 5 pentue, nimettiin myös D-pentueeksi. Näin ollen Kian lasten nimet alkavat kaikki D:llä ja Kialla on D-1 ja D-2 pentueet. Pennut: Dirty Harry, Duunari Dino, DJ Rasta Hemmo ja Diiva Donna kävivät eläinlääkärin tarkastuksessa hakemassa terveystodistuksen ja mikrosirut 16.elokuuta.
17. - 19.8. kolme pennuista muutti omiin uusiin koteihinsa.
4.8.2007 Roturace -kisasta Mieleenpainuvin joukkuesuoritus -voitto Flying Mops pulijoukkueelle!
Kisa järjestettiin kolmatta kertaa ja ensimmäistä kertaa oli puli-joukkue mukana, ja heti haettiin voitto kotiin. Mukana menossa koirat: Obe, Carlos, Kincsö ja Riesa isäntineen ja emäntineen.
Kiitokset sponsoroinnista Helteksille!
HEINÄKUU
Danin Näyttelyt
01.07.2007 Karjaa Tuomarina Jouko Yrjölä Narukerän Dynamiitti Dani JUN EH/JUK1
08.07.2007 Porvoo Tuomarina Rita Kadike-Skadina Narukerän Dynamiitti Dani JUN/ERI, JUK1, PU1, Sert ja ROP
14.07.2007 Orivesi Tuomarina Nancy Smith Narukerän Dynamiitti Dani JUN/ERI, JUK1, PU2, Sert
22.07.2007 Hyvinkää Tuomarina Reijo Tuovinen Narukerän Dynamiitti Dani Tuloksena JUN/EH, JUK1
28.07.2007 Pori Tuomarina Manuel Loureiro Borges Narukerän Dynamiitti Dani JUN/EH, JUK1
29.07.2007 Vantaa Tuomarina Susan Badick. Narukerän Dynamiitti Dani JUN/ERI, JUK1, PU1, Sert ja ROP
KESÄKUU
24.6.2007 Neljä syntymäpäivälahjaa!
Kia synnytti klo 18 - 23.30 viisi pentua: 3 urosta ja 1 nartun, kaikki mustia. Urokset vapaana.
Katso lisätiedot pentuja sivulta.
23.6.2007 Rovaniemi KV (3)
Tuomari: Rita Skadike-Skadina, Latvia
Kehässä Narukerän Betra-Betruskan katraasta:
u. Alfons AVO/ERI, PU1, SERT, CACIB, VSP
n. Amy AVO/ERI, PN2, vara-sert, vara-cacib
19.6.2007 Pufi ja Maros
Tuontipoikamme Pufi ja Maros kävivät eläinlääkärissä hakemassa 3 kk -rokotukset ja samalla pojille tehtiin suomalainen pentutarkistus: molemmilla oli kaikki kunnossa. Pufille laitettiin myös tatuointinsa lisäksi siru uusiin tunnistusmerkintäsääntöihin varautuen. Pufi muutti jo omaan kotiin Tuusulaan ja pääsi seuraavana aamuna taas autolla ajelemaan, nyt maalle juhannuksen viettoon. Aikamoisen matkanhan pojat jo tottuivat matkustamaan Unkarista tullessaa autossa. Vasemmalla Pufi, oikealla Maros.

17.6.2007 Kotka KV (2)
Tuomari: Hans Lehtinen, Suomi
Narukerän Coco-Kaneli AVO/ERI, SERT, CACIB, FIN MVA, ROP!
16.6.2007 Hämeenlinna, (2)
Tuomari Britt Schöne Brodwall, Norja
u. Narukerän Dynamiitti Dani JUN/ERI, PU1, SERT, ROP
n. Ludas Matyi Kontyos AVO/EH
Viiden sertin juniori Dani
Terveisiä Unkarista!
Lähdimme reissuun neljän ihmisen - mukana kennel Wailers eli Luna ja Mika - ja kolmen koiran voimin Tallinnan näyttelyn kautta 2.6, josta saaliina ROP CACIB ja SERT, sekä Eestin Voittaja-07 titteli Narukerän Coco-Kanelille ja VSP CACIB ja SERT Loncsosi-Bator Masille. Muita puleja ei ollut ilmoitettu.
Ajoimme Unkarin läpi mennen tullen matkallamme Kroatian, Zagrebin EV-07 näyttelyyn, jossa pulit 8.6 kehässä ja tuomarina Peter Harsanyi. Mukana edellisten lisäksi Narukerän Afro-Afrodite. Näyttelyssä ei tullut menestystä. Pienet koirat näyttävät nyt olevan unkarilaisten mieleen.
Kävimme Unkarissa tapaamassa ystäviämme ja koiriemme sukulaisia, sekä 9.6 Salföldissa pidetyssä HPK:n jalostustarkastuksessa ja paimennusnäytöksessä. Loncsosi-Bator Masi ja Narukerän Coco-Kaneli jalostustarkastettiin hyväksytysti. Afro ei vanhanapiikana osallistunut, vaikka paikalla olikin.
Toimme paluumatkalla mukanamme kaksi 3 kk ikäistä mustaa lupaavaa puli poikaa, joille etsitään osaomistuskoteja. Pojat ovat Bakházi-Pengö Pufi "Pufi" ja Szilasligeti Maros "Maros" ja varsinkin Maroksella näyttää olevan paukkuja luonteensa puolesta kaikkiin harrastuksiin.
Kuvia reissusta ja pojista päivitetään heti kun ehdimme.
TOUKOKUU
Aptus Show Helsinki 19.5.2007 Tuomari Zoran Brankovich, Serbia (7)
Urokset
Narukerän Dio Diabolo JUN/EH
Narukerän Dynamiitti Dani JUN/ERI PU1, SERT, VSP
Narukerän Carlo Casanova NUO/EH
Nartut
Narukerän Coco-Kaneli NUO/EH
Narukerän Afro Afrodite VAL/ERI PN1 CACIB ROP
Tiukka tuomari, 8 pulista (myös yksi valkoinen) vain kahdelle ERI-tulos. Mutta Dani ja Sari hakivat jo 3:n sertin ja VSP:n virallisista kehistä. Todella hienoa!
Viikonlopun 12.-13.5.2007 Näyttelyt
Oulun näyttely 12.-13.5.2007 (2 pulia), tuomari Anita Lindroos, Ruotsi
uros Narukerän Coolimpi Kaveri NUO/EH
Ryhmänäyttely Turenki 12.5.2007 (4 pulia), tuomari Tanya Ahlman-Stockmari, Suomi
uros Narukerän Dynamiitti Dani JUN/ERI, JUK1, PU1, SERT, VSP
narttu Narukerän Coco-Kaneli AVO/ERI AVK2
Ryhmänäyttely Salo 13.5.2007 (3 pulia) Tuomari Lilian Hanniste, Viro
uros Narukerän Dynamiitti Dani JUN/EH
HUHTIKUU
Lahden KV-näyttely 29.4.2007
Tuomari Birgitte Schjøth, Tanska
Narukerän Dynamiitti Dani JUN/ERI PU1 SERT VSP
Narukerän Coco-Kaneli AVO/ERI PN1 SERT CACIB ROP
26.4.2007 Kian ja Oben romanssin tuloksia odotellaan viikolla 26!
Katso lisää pentuja - sivulta.
MAALISKUU
27.3.2007 Treffattiin Dio-Diabolo


25.3.2007 Tampere KV , Tuomari Sándor Szabo (14)
UROKSET
Narukerän Dynamiitti Dani ROP PEN KP
Loncsosi-Bátor Maszkos NUO ERI/1 PU2 SERT, VACA
Narukerän Carlo Casanova NUO ERI/2 PU4
NARTUT
Amy (Jasminin tyttären tytär) NUO ERI/2 PN2 VARA-SERT, VACA
Narukerän Coco-Kaneli NUO ERI/3 PN3
Ludas Matyi Kontyos AVO EH/1
Hieno näyttely ja erityinen ilo oli seurata upeaa nuorisoa. Sekä koiria että handlereita! Kuvassa Netta ja Masi.
10.3.2007
Komiszesta isoisä!
Åkerby kennelissä Ruotsissa syntyi 10.3.2007 5 valkoista pentua (3 urosta, 2 narttua), emänä ”Obis” Åkerby Orbis ja isänä Komiszen valkoinen poika Confetties Kenzo. Linkki Åkerby kenneliin.
HELMIKUU
Poikkeuslupa-anomus hylätty Unkarinpaimenkoirat ry:ssä
Narukerän kennel anoi kesälle 2007 poikkeuslupaa musta-valkoinen yhdistelmälle Unkarinpaimenkoirat ry:n jalostustoimikunnalta. Anomus jätettiin 18.12.2006, kahden kuukauden käsittelyn jälkeen hallituksen päätöksellä 17.2.2007 anomus hylättiin. Päätös syntyi hallituksessa äänin kaksi puolesta, neljä vastaan ja kaksi tyhjää. Kaksi hallituksen jäsentä jätti eriävän mielipiteensä anomuksen käsittelytavasta, jossa vain jalostustoimikunnan puliedustajia kuultiin, ei koko toimikuntaa.
Tarkoituksena oli jalostuslainata mustaa narttua FIN MVA Csinos von Thüringenia, ja astuttaa se valkoisella jalostusoikeusuroksellani VDH MVA Bocskaitelepi Komiszella. Tavoitteena oli saada aikaan mahdollisimman terve ja hyväluonteinen pentue, joka varmasti kantaa myös valkoista väriä perimässään. Kumpikin koirista on jättänyt terveitä ja näyttelyissä menestyneitä energisiä jälkeläisiä.
Suomessa on syntynyt viimeksi vuonna 2000 yksi valkoinen pentu (mustista vanhemmista, joiden sukutauluissa on valkoisia puleja), sitä edelliset valkoiset pennut ovat vuosilta 1995 ja 1994. Jos Suomessa halutaan säilyttää valkoisen pulin kanta, on perusteltua käyttää hyväksi kaikki nykyiset mahdollisuudet tuottaa terveitä valkoisia puleja.
Asiaa ei käsitelty koko jalostustoimikunnassa, mitä voi pitää myös menettelytapavirheenä. Nyt toinen toimikunnan puliedustaja puolsi ja toinen vastusti lupaa. Yhtenä perusteluna hylkäämiselle oli Csinoksen ensimmäisessä pentueessa ollut yksi PDA -pentu (leikkauksella korjattu pieni sydänvika). Asiantuntijoiden mukaan PDA:n periytyvyys on kuitenkin niin monimutkainen asia, että sillä perusteella ei pitäisi koiraa jättää pois jalostuskäytöstä.
TAMMIKUU
27.1 Turku KV, tuomari Tamas Jakkel Unkari
Narukerän Coco-Kaneli NUO ERI/1 PN2 sert, vara-cacib
10.1 Pentuja tulossa kennel Wailersiin!
Nesta ultrattiin tänään ja ”vatsa on täynnä pentuja”. Kts. lisätiedot Pentuja sivulta.
Nesta
Uutiset 2006
JOULUKUU
19.12 Jasmin eläinlääkärissä
Mummukoira Jasminin silmät ovat kesästä lähtien olleet tulehtuneet välillä parantuen ja toisinaan pahentuen. Kertaalleen niihin on jo määrätty mietoja tippoja ja ruokavaliohoitoa allergiseen tulehdukseen, mutta tulehdus on vain pysynyt tai uusiutunut. 18.12 maanantai illalla olin jo aivan varma, että tulehdus on aiheuttanut glaukooman, mutta ei onneksi. Tulehdus oli vain edennyt silmäluomiin ja kääntänyt ripsiä kohti silmiä, josta aiheutui silmien voimakas punoitus. Jasminin (pian 11 v.) silmät olivat tulehdusta lukuunottamatta täysin kunnossa, ja se sai nyt silmiinsä kunnon lääkkeet. Ja joulun aikaan Jasmin jo lauloikin ”kirkas silmät silkohapset”....
9.12 Messukeskuksen näyttely
Voittaja -06, tuomarina Atilla Keleman, Romania
Mustat ja muun väriset
Loncsosi-Bator Maszkos JUN EXC/1, JunV-06
Narukerän Coco-Kaneli NUO EXC/1, PN3, sert
Narukerän Afro Afrodite VAL EXC/1, PN1, ROP, CACIB. V-06!!!!!
Valkoiset
Loncsosi- Bator Ördög PEN ROP
kuva: Jyrki Hirvensalo
Kaikki saatiin, mitä oli mahdollista saada. Kiitokset Anna, Netta, Luna ja Pia! Itse en meinannut pysyä perässä, vaikkei yhtään koiraakaan ollut handlattavana ;O)
Ossi (Loncsosi-Bator Ördög) on selvästi jonkun sentin ylikorkea – mutta muuten varsin hyvä, tuomari Atilla Keleman isona miehenä antoi koon anteeksi.
4.12 Joukkolonkkakuvaus ja silmäpeilaus tilaisuus Mevetissä
Tulokset, jo viralliset:
narttu Narukerän Coco-Kaneli lonkat A, silmät terveet
uros Narukerän Charmikas Cseke lonkat A/B, silmät terveet
uros Narukerän Carlo Casanova lonkat C, silmät terveet
narttu Confettie’s Karo To Narukera lonkat A, silmät terveet
uros Loncsosi-Bator Maszkos lonkat B, silmät terveet
Tulokset, koirat odottavat Suomeen rekisteröintiä ja tulokset virallistamista:
uros Cseri- Subas Muki lonkat C, silmät terveet
narttu Confettie’s Lavinia lonkat A, silmät terveet
1.-5.12 Astutusuutisia!
Astutimme Nestan (Narukerän Bia-Ballerina) Kusztorilla (Xaida’z Ro-Fe Komikus Kusztor), pentuja tiedossa kennel Wailersiin Helsinkiin helmikuun alussa. Katso lisätiedot Pentuja sivuilta.
MARRASKUU
18.11 Jalostustarkastus
Hämeelinnassa Etelä-Hämeen Kennelpiirin tiloissa pidettiin Unkarinpaimenkoirat ry:n jalostustarkastus, tarkastajina toimivat Leni Nousiainen ja Harry Tast. Jasminin lapsenlapsista, eli Betruskan (Narukerän Betra-Betruska) ja Xosmon (Xosmo vom Felsenmeerin) pennuista paikalla olivat: uros Alfons, joka hyväksyttiin jalostukseen; narttu Almas, joka hyväksyttiin varauksin: takakulmaukset ja –liikkeet; ja narttu Amy, joka hyväksyttiin jalostukseen. Onnea Teija hienosta katraasta!
Kuvia:
![]() Alfons |
![]() Almas |
![]() Amy |
Myös uros Ficko (Tofurdöi Duhaj) tarkastettiin ja se hyväksyttiin varauksin: luonne, raajakorkeus, rintakehän muoto ja tilavuus. Ficko käyttäytyi tilaisuudessa erittäin hyvin, vaikka on joskus ollut hiukan turhankin terävä. Ficko tuleekin kevään tullen maalle viettämään laatuaikaa ja miehistymään "puliakkalaumaamme”.
7.-14.11 Puolan reissu
Poznan WW, tuomarina Péter Harsányi, Unkari Olimme Salla Kosken kanssa Puolassa Poznanin Maailmanvoittajanäyttelyssä Seijaga-nimisen näyttelymatkoja järjestävän yrityksen matkassa. Matka sujui hyvin mukavassa porukassa. Mukanamme oli Afro valioluokassa ja Riesa (Coco-Kaneli) junnuissa. Afro joutui matkasta puutuneena, ja mamman handleroimana kovaan seuraan ja jäi luokassaan neljänneksi. Riesa sen sijaan otti omansa - eli yhden tittelin lisää - ollen nyt BaltJW-06, EuJW-06, WJW-06! Riesa oli myös ROP-junnu ja pääsimme keinonurmelle isoon kehään. Myös Soili Niskasen valkoinen puli narttu Kalácsos Hajni sai WJW-06 tittelin. Muut tittelit.


