Artikkeli ilmestynyt Unkarinpaimenkoirat -lehdessä 3/2003
TAKKUKASASTA MUOTOVALIOKSI OSA II
Pulin karvaa saa ja pitää pestä ja trimmata! Koska narujen ja rastojen hoidossa on jokaisella paljon niksejä, tässä vain muutama yleisin joilla pääsee alkuun. Lähdeluettelosta toivottavasti löytyy vielä lisää. Pulin turkin hoito ei ole vaikeaa, mutta se vie jonkin verran aikaa. Trimmaamisen jälkeenkin pulin pitää näyttää luonnolliselta, mutta turkin pitää olla sellainen ettei se haittaa koiran elämää, eikä sinun ja koirasi yhteiselämää.
MUOTOILU (18 kk eteenpäin)
Koska pulit ovat yksilöitä, suositellaan että otat omasta pulistasi sivukuvan kun se on 2,5 – 4-vuotias. Pulisi karva on tällöin parhaimmillaan: jo riittävän rastoilla, mutta käytännöllisen lyhyt. Tämä turkin pituus on unkarilaisten mielestä se oikea. Maahan asti ulottuva ns. show-turkki (joka on myös meillä näyttelyissä toivottava) on perujaan maista - Englanti ja USA - joissa pulia ei käytetä työkoirana.
Ottamaasi valokuvaa voit pitää tulevaisuudessa mallina, kun itse leikkaat puliasia tai viedä sen mukanasi trimmaajalle. Muista kysyä trimmaajalta ensin hintaa. Pulin turkin hoito on helppoa, sillä sitä voi leikata aivan tavallisilla saksilla. Kaikilla on kuitenkin oikeus pyytää vieraasta asiasta suuria summia, joten varo. Yleensä kerran vuodessa kunnon siistiminen riittää. Jos käytät trimmaajaa, kerta kahdessa vuodessa riittää.
Näyttelykoiralla kaikki rastoihin kohdistuvat toimenpiteet on tehtävä noin kuukausi ennen näyttelyä tai pyrittävä peittämään saksimisen jäljet. Peittäminen tapahtuu leikkaamalla rastojen päät kolmion mallisiksi tai vinoon. Yksi keino on myös harjata metalliharjalla rastat pehmeiksi päistään. Koska pulin turkin trimmaamiseen ei ole selkeitä ohjeita, isommat saksimiset kannattaa tehdä jo kolmekin kuukautta ennen näyttelykautta.
Ennen kuin pulin narut kasvavat kyljistä maahan asti, pitää rastoja ja rastaantumattomia karvoja jo muualta lyhentää sekä pulin ulkoasun että terveyden vuoksi. Perustrimmaus jatkuu kuten ”Osassa I”, eli jos pulillasi on taipumusta pitkiin varvasvälikarvoihin, leikkaat ne säännöllisesti. Upeat kuvat ja ohjeet englanniksi löydät tästä toimenpiteestä kahden valkoisen pulin Tobyn ja Terryn kotisivuilta. (www.puli.be ja grooming linkistä sitten eteenpäin)
JALAT
Kun pulisi säärissä alkaa olla selviä rastoja pitää niitä lyhentää sekä esteettisistä, että siivousta helpottavista syistä. Esteettisyys: Pitkät jalkarastat peittävät koirasi takajalkojen polvien kulmaukset ja jalat näyttävä liian lyhyiltä. Pitkät tassurastat taas lisäävät tassun pituutta ja korostavat rannekulmausta, joten koiran ranteet näyttävät löysemmiltä kuin ovat. Hyvin leikatut tassut näyttävät suhteettoman kynityiltä, jos säärirastat jätetään täysin pitkäksi. Tällöin jalkaan syntyy myös ”polkkatukkavaikutelma” . Siivous: Mitä vähemmän karvaa jaloissa sitä vähemmän kuraa sisällä.
Kun käännät pulisi ylösalaisin ja otat tassun nyrkkiisi kaikkine karvoineen, pääset muotoilemaan tassu- ja nilkkakarvat varpaiden pituiseksi. Heti tassun takana on usein suttuista isoa rastaa, jonka voit reilusti leikata noin viiden senttimetrin alueelta kokonaan pois. Kun pulisi on selällään voit samalla leikata varvasvälit. Pulin tassujen alle ei saa jäädä karvaa, sillä se saa koiran liukastelemaan sisätiloissa. Ulkoillessa koiralle aiheutuu kipua jos se astuu omien karvojensa päälle.
Seuraavaksi päästät koiran taas seisomaan. Nuorella pulilla karvan siistiminen onnistuu lattian tasolla. Myöhemmin et saa hyvää jälkeä ilman, että nostat koiran riittävän korkealle, silmiesi tasolle. Trimmauspöydän lisäksi keittiönpöytä, puutarhapöytä, ulkopenkki ja laituri ovat toimivia vaihtoehtoja. Sisällä kannattaa tehdä työ pyyhkeen päällä ja kerätä karvat roskiin ja ravistaa loput WC:hen, tavallisen viemärin ne helposti tukkivat. Kun koira on oikein päin, muotoile tassut muhkeiksi karhunkäpäliksi eli jätä tassun päälle reilusti karvaa.
Tämän jälkeen lyhennä rastoja tassun päältä, niin että varpaat näkyvät, ei koko tassu. Loppuja säärirastoja voit lyhentää ottamalla etu- ja keskisormen väliin rastoja kuten hiuksia leikatessa tehdään. Lyhennä edestä tasaisesti noin yksi sentti ja takaa kaksi senttiä. Koska pulien turkit ovat hyvin erilaisia nämä luvut eivät ole absoluuttisia. Aina kannattaa aloittaa vähemmällä, voithan sitten leikata lisää. (Aikaisemmassa UPK:n numerossa on ollut hyvät kuvat komondorin jalkojen trimmaamisesta, sama asia siis...)
PÄÄ
Päässä pulin karvojen kasvu on vielä yksilöllisempää kuin muualla koirassa. Osalle koirista myös kasvot rastaantuvat kokonaan. Yksittäisten pulien pään alueelle ei tule rastoja lainkaan, ei edes otsatukkaa. Suurimmalla osalla päänrastat ovat jotain näiden kahden ääripään välistä. Erityisesti nartut tiputtavat herkästi päälaen rastojaan juoksujen aikana. Päälaen rastojen putoaminen näkyy valitettavan hyvin, mutta alle parissa vuodessa tilalla tulee oiva uusi otsatukka.
Pään karvoihin ja rastoihin tehtävät siistimistoimenpiteet tulevat tässä aikajärjestyksessä, eli ensin eteen tulevista vasta vuosia myöhemmin tehtäviin. Yksittäisiä viiksirastoja, jotka ovat muuttuneet ruokatakuiksi (tai –tikuiksi) pitää leikata pois. Yksittäisten ruokatakkujen leikkaaminen ei yleensä näy ja säännöllinen leikkaaminen on tarpeen. Jos pulisi kasvattaa pitkää ruokakipossa uitettavaa partaa kannattaa se leikata. Leuka tulee muotoilla pyöreästi, ja karva saa jäädä 2 cm:n pituiseksi kuonon alta ja tästä tasaisesti pidetä kohti kaulaa.
Viiksirastoja voi myös kokonaisuudessaan lyhentää. Samalla tavalla kuin jaloissa, ota viiksirastat sormien väliin ja leikkaa hieman vinoon kuonosta kohti poskea. Viiksirastojen tulee ylettyä selvästi leuan alapuolelle. Toimenpiteessä on oltava tarkka sillä pulin kuono ei saa alkaa näyttää liian pitkältä tai suipolta. Toimenpide onkin tarpeen vasta kahden ikävuoden aikoihin, jolloin viiksirastoissa tai karvoissa on pituutta. Koska toimenpide kutittaa ja saa pulisi nuolemaan huuliaan on sinun toimittava erityisellä varovaisuudella, ettet leikkaa kieleen. Riittää että uusit toimenpiteen 1-2 vuoden välein.
Päärastat eli otsatukka ei saa ylittää kuonoa – on ainoa virallinen trimmausohje pulille, joka hyväksytään kaikkialla! Pulin otsatukan pitää olla sateenvarjon mallinen ja ylettyä juuri kirsun pään yli. Toiset ovat sitä mieltä, että sateenvarjon pitää jatkua myös niskan puolelle. Jaa päärastat etu- ja takaosaan ja tee ensin puolikaari, sateenvarjon toinen puoli eteen, ja katso teetkö sen niskaankin. Yleensä otsapuoli pitää leikata ensimmäisen kerran vähän alle kaksivuotiaana. Samoin kuin viiksirastoissa vuosittainen siistiminen riittää.
Pulin korvat eivät saa näyttää spanielin korvilta, vaan niitä pitää muotoilla. Korvat eivät saa olla kuitenkaan mukana sateenvarjossa, vaan niiden on hyvä antaa olla vähän pidemmät.
RINTAKEHÄ, KYLJET JA HÄNTÄ
Kaulan ja rintakehän muoto vääristyy siinä vaiheessa, kun pulisi rastat rinnasta ylettyvät maahan ja leikkaat vain näitä alimpia maahan asti ylettyviä rastoja etkä kaikkia. Kun kaulakarvat annetaan kasvaa maahan asti pitkiksi, kaulasta ja rinnasta hävitetään muoto. Pulin etuosan narujen leikkaaminen on trimmaamisen vaikein osa. Perusohjeena voi pitää että karvaa pitää edestä lyhentää tasaisesti porrastaen, niin että se korostaa pulin sivuprofiilia ja rinnan mallia. Reilummin leikatessasi voit myös näyttelykehässä huijata tuomaria, saat pulisi näyttämään lyhyemmältä, neliömäisemmältä.
Kaulan ja rintakehän karvoja leikatessa on varottava kaikkia jyrkkiä linjoja. Leukakarvojen leikkaaminen korvien kanssa yhdenmukaiseksi on helppo, ja eräissä oppaissa suositeltukin tapa. Tästä voi kuitenkin tulla liian jyrkkä linja, ja pää vaikuttaa jotenkin irralliselta suhteessa muuhun kehoon.
Näyttelyssä pulilla suositaan täyspitkää karvaa, joka tarkoittaa 1-2 senttiä maasta olevia rastoja. Käytännöllisempää on kuitenkin pitää jopa 5 cm:n maavaraa, josta ei näyttelyssäkään rangaista, mutta joka helpottaa jokapäiväistä yhdessä oloa. Sivujen saaminen tasapitkiksi ja suoriksi vaatii pulin nostamista silmien tasolle. Tämän jälkeen voit ottaa sakset mukaan vielä lenkille ja leikata pidemmäksi jääneet rastat pois. Noin 10-20 cm maavara suoraan leikattuna on huonoin pulin kampaus! Jos haluat pulille lyhyemmän karvan, pyri porrastettuun, 3-4 -vuotiaana ottaman kuvasi mukaiseen malliin (Katso: Kuvasarja 1. artikkelin lopusta).
Jos pulisi häntärastat ovat kasvaneet epätasaisesti, leikkaa ne tasapitkiksi. Suorista häntä ja leikkaa roikkuvista karvoista pisimmät. Jos haluat lyhentää, leikkaa tasaisesti pari senttiä karvoista. Tämän jälkeen päästä häntä ylös ja siisti vielä häntää. Jos annat pulillesi tulla täyspitkän turkin ei hännän rastoja tule lyhentää vain siistiä.
PESEMINEN
Puliasi saat pestä niin usein kuin jaksat. Kannattaa kuitenkin koiran ollessa alle kaksivuotias säästää pesuintoa myöhempiin vuosiin. Aloita peseminen laimentamalla shampoo ohjeiden mukaan. Tämän jälkeen kastele hyvin koiran se alue, jonka aiot pestä, kaada shampoo laimennusta ja vaahdota. Pelkästään jalkoja pestessäkin kannattaa käyttää shampoota, jotta hiekka lähtee rastan sisältä. Pestessäsi koiraa kokonaan aloita vaahdotus pissaisista alueista ja jaloista, viimeiseksi laita shampoo koiran selkään ja kasvoihin. Vaahdottaessa vältä silmien aluetta, mutta muista huuhdella silmärähmät. Pesujen välillä voit pyyhkiä silmien seutua ja muutenkin pulisi naamaa märällä pyyhkeellä.
Pulille voi käyttää markkinoiden halvinta koiran shampoota, ja vaahtoutuvuuskaan ei ole pahasta. Koiran shampoiden vaahtoutuvuus on yleensä kohtuullista, eli huuhtomiseen ei mene aikaa tunteja. Öljy- ja muiden rasvatarhojen poistoon suositellaan astianpesuainetta, jota kannattaa, sen vaahtoavuuden vuoksi käyttää varovasti. Hajualueita pestessä kannattaa lisätä reilusti shampooseen sitruunamehua. (esim. ½ dl sitruunaa ja ½ dl shampoota) Sitruunashampoon annat vaikuttaa 5 minuuttia ja saat näin virtsan haju turkista pois. Toinen vaihtoehto on käyttää edesmennyttä muotishampoota Revlon Flexiä tai vastaavaa voimakastuoksuista ihmisten shampoota. (Tai vaikka molempia keinoja...)
Kun peset vain pienen osan koirasta et tarvitse hoitoainetta. Koko koiraa pestessä kannattaa käyttää mietoa, erityisesti kiiltoa lisäävää, hoitoainetta tai jätettävää shampoota. Takkuja avaavia ja liian hoitavia tuotteita pitää välttää, samoin tuotteita jotka jäävät turkkiin harmaana näkyviin. Turkkiin jätettäviä tuotteita kannattaa kuitenkin käyttää sillä ne antavat itsessään miellyttävän tuoksun ja estävät myös liian hitaasta kuivumisesta johtuvan karvan ummehtumisen. Erilaisia viimeistelytuotteita, kuten minkkiöljyä, on hyvä käyttää mutta vasta kuivaan koiraan. Pulin turkin hoitoon saa kulumaan paljon aineita, mutta pelkällä shampoollakin pärjäät loistavasti. Tärkeintä on riittävä huuhtominen, viimeisen huuhtelu veden pitäisi olla kirkasta ja vaahdotonta - meillä Suomessa onneksi vettä riittää.
Kesällä puli kuivuu Suomessakin ulkona, muina vuodenaikoina puli pitää kuivata. Aloita kuivaus pesupaikalla: ota nippu rastoja ja väännä kuten villapaitaa, mutta mahdollisimman kovaa. Toista niin kauan kun et saa enää tulemaan vettä - tai niin kauan kun jaksat. Tämän jälkeen jatka toimimalla samoin, mutta väännä rastoja pyyhkeen sisällä. Kun et saa enää mekaanisesti vettä rastoista aloita föönillä kuivaaminen. Valitse keskilämpötila, varo liian kuumaa. Kuivaa noin 10-20 minuuttia koiraa kauttaaltaan. Anna tämän jälkeen koiran levätä 1-2h pyyhkeiden päällä, ja toista toimenpide. Koska vettä tulee rastan sisältä voit joutua föönaamaan useasti, mahdollisesti vielä seuraavana aamunakin.
Vain pakkasella on koiran terveyden kannalta tärkeää että saat pulisi heti täysin kuivaksi. Muulloin nopea kuivaaminen takaa pesun onnistuneen lopputuloksen, raikkaan puhtaan pulin. Hieman kosteana yhteen ”tumppuuntuneita” rastoja saa hyvin auki. Tässä yhteydessä onkin hyvä avata erityisesti häntä ja korvarastoja. Yhteen liittyneet kylkirastat saa aikuisella koiralla helposti kuivanakin irti toisistaan.
Sadehaalari on tarpeellinen Suomen sääolojen vuoksi. Päivästä toiseen märät rastat alkavat haista ja katkeilla, eikä kuraa jaksa aina siivota. Pukuun on hyvä totuttaa jo pienenä, ja se kannattaa olla ”mittatilauspuku”, jotta pulisi on sen kanssa hyvä liikkua. On myös paljon niitäkin puleja, jotka eivät pukua ole suostuneet pukemaan ja pärjäävät erinomaisesti. (Linkit sivulta löytyy vihjeitä puvuista!)
MAHDOLLISIA ONGELMIA
Joskus rastojen katkeamiselle ei voi mitään. Mitä pidemmät rastat koirallisi on, sitä suuremmalta menetys tuntuu. Tosiasia on, että viisi vuotta kasvaneiden rastojen tilalle uusien vastaavien kasvaminen kestää ainakin saman ajan. Yleensä rastoja katkeaa kuitenkin päästä, niskasta tai takapuolesta, eivätkä nämä ole kokonaisuuteen nähden isoja menetyksiä. Vaikka koiraltasi katkeaisi paljon karvaa, tai joudut ajelemaan karvan, muistathan että jos et löydä pulistasi mitään selkeää sairautta, rastat ovat vain kermavaahto kakun päällä - se viimeinen koristus.
On myös hyvä muistaa, että useimman pulin karva on niin paksu, että se voi peittää alleen vakaviakin sairauksia. Kun rapsuttelet koiraasi, arvioi samalla kehon rasvan määrää ja käy läpi silloin tällöin koko koiran kroppa erilaisten pahkuroiden, haavojen, punkkien ja ihottumien varalta. Jos näet koiran usein rapsuttavan tai nuolevan samaa kehon kohtaa, tarkista heti löytyykö mitään hälyyttävää. Kesäisin löytyy yleensä punkki, talvisin kuivahkoa ihoa, hyvin harvoin ihosairauksia. Ihotulehduksista tassutulehdus on kaikkien koirien vitsaus, joka pulilla voi levitessään hävittää rastat pitkälle sääristä. Eläinlääkäriltä saat hyvät tulehdusta ja kutinaa poistavat voiteet. Näiden lisäksi ensisijaista on tassujen suojaus nuolemiselta ja vesipesut kahdesti päivässä.
Jos pulisi takapään rastat alkavat haista muulloin kuin juoksuaikojen aikaan ja pitkien sadekausien yhteydessä, tarkista virtsakiteiden ja virtsatulehduksen mahdollisuus. Rastat ovat äärimmäisen hyvä elatusalusta bakteereille, ja pienikin tulehdus virtsassa saa ne haisemaan. Urospuleilla hormonit hyrräävät useammin, mutta omistaja oppii kyllä havainnoimaan normaalin ja ei-normaalin tuoksuttelun. Täysrastaisella uroksella voi rastoja suojata laittamalla kylkirastat neljällä hiusdonitsilla nipuiksi (kaksi nippua kylkeä kohti) ulkoilujen ajaksi, silloin kun haluaa pitää koiransa erityisen puhtaana. Urokselta kannattaa myös reilusti leikata pippelin ympäriltä ja päältä karvoja.
LÄHTEET:
Ann Arch (2001): Hungarian Puli, Special Rare Breed Edition, Interpet Publishing, England.
Horan Terry and Stephanie (1996): Striking the Right Cord, A complete guide to grooming the Puli, Sure Print & Copy Centre Airdie, Alberta.
http://www3.telus.net/public/horans/Immerzu.htm (Edellä olevan kirjan kirjoittajien kotisivu.)
www.puli.be (The webpage of Toby and Terry)
http://groups.yahoo.com/group/CordedDogsGroomHelp/
(Kansainvälinen, englanninkielinen keskustelupalsta, joka on avoimesti luettavissa myös ei-jäsenille)
http://pub36.bravenet.com/forum/show.php?usernum=3090880912&cpv=1
(Suomalaisten keskustelupalsta, ei jäsenyyttä, avoin kaikille)
Kuvasarja 1. Ennen ja jälkeen trimmauksen: kun koira trimmataan kehon muotoja hyväksikäyttäen, luonnollisesti ohentaen (katso viiva). Kirjasta Striking the Right Cord; Terry and Stephanie Horan (1996), sivulta 29, piirtäjänä Sally Hines. (Kirja on tilattavissa Terry ja Stephanie Horanilta)