UPK | KoiraNetKennelliitto | In English


Tervetuloa!

  Click the flag for English version  


Narukerän pulikennelin perustamisajatuksena oli syvä rakkaus tätä huikeaa unkarilaista narukoirarotua kohtaan. Kennelin tavoitteena on pulikannan ylläpitäminen ja parantaminen Suomessa.

Narukerän kennel on perustettu vuonna 1999, tosin kennelnimi tuli virallisesti vasta seuraavan vuoden puolella hakemuksen käsittelyn kestettyä kuukausia Kennelliitossa.

Ensimmäinen Narukerän pentue syntyi vuonna 2000, toinen 2002. Kymmenes pentue syntyi 2014. Pentueissa on ollut yhteensä 46 pentua.  

Omien kasvattieni lisäksi olen tuonut yhteensä kolmetoista pulia: seitsemän narttua ja kuusi urosta. Kaksi tuonneista on Ruotsista, kolme Saksasta ja seitsemän Unkarista sekä yksi Tsekistä. Kaksitoista tuonneista on ollut pentuja. Kahdeksan näistä on ollut väriltään mustia, yksi maszkos fako ja neljä valkoista. Ainoa aikuinen tuontini on valkoinen ns. rescue -uros. Myös jatkossa pyrin säännöllisesti tuomaan lisää uutta verta maahan, jotta saamme laajennettua jalostuskoirien määrää.

Minulta voit kysyä kaikkea puleista, jos olet harkitsemassa rotua. Minulle voit myös kertoa kaikkea puliin liittyvää, jos jo omistat karvanaaman. Kaikki yhteydenotot ovet sydämellisesti tervetulleita, eivät vain omien kasvattieni omistajien. Annan myös mielelläni ehdotuksia, jos olet tuomassa itsellesi pulia ulkomailta. Pidän säännöllisesti yhteyttä monen eurooppalaisen kasvattajan kanssa. Koulutusasioissa (toko, agility jne.) voin neuvoa keneltä kannattaa kysyä lisää.

Ja muista mitä unkarilaiset sanovat: Ez nem kutya, ez puli! – "Se ei ole koira, se on puli!".  

Heidi